Koodi helppoon arkeen

Askolalainen lapsiperhe kyllästyi avainten unohteluun ja lukkojen uudelleensarjoittamiseen ja asennutti kotioveensa pin-koodilla toimivan älylukon. Myös koiranulkoiluttaja ja marsunruokkija pääsevät nyt tarvittaessa hätiin vaivatta.
– Äiti katso, mä osaan! 5-vuotias Lauri huudahtaa ja näppäilee koodin kotioven kahvan yllä olevaan numeronäppäimistöön.
Ovi aukeaa ja Lauri väläyttää äidilleen voittoisan hymyn. Vielä kuukausi sitten Myllysten vilkas kuopus seisoi vähän väliä oven takana pimpottelemassa ovikelloa.
– Lauri oppi koodin nopeasti ja toivoi jo, että koodi muutettaisiin pari numeroa pidemmäksi, perheen isä Timo kertoo.
Myllysillä on ollut älylukot käytössään kolmisen vuotta. Kun avaimet olivat jääneet sisälle tai hukkuneet ja lukkoseppä kutsuttu paikalle useampaan otteeseen, ensin avaamaan ovi ja sitten sarjoittamaan lukot uudelleen, Myllyset päättivät siirtyä modernimpaan, fiksumpaan ja käyttöystävällisempään tapaan pitää kotinsa turvattuna.
– Eihän täällä Askolassa edes ole huoltoliikettä, jos jäisi lukkojen taa! Kodin älykkäässä lukitusjärjestelmässä avaimia ei tarvitse etsiä tai muistaa ottaa mukaan ja koodinkin voi helposti ottaa pois käytöstä ja vaihtaa, jos se unohtuu, perheen äiti Pauliina toteaa.
Perinteinen lukkojärjestelmä maksaa kahvoineen noin parisataa euroa, älylukkojärjestelmä on noin reilun satasen kalliimpi.
– Eikä ovi jää ikinä auki, sillä ovi menee automaattisesti lukkoon, Timo lisää.
Koiran paras kaveri
Älylukkojärjestelmiin on mahdollista saada myös kulkutunnistelätkät ja mobiilisovellus, jonka avulla oven voi avata etänä älypuhelimella. Applikaatioilla voi myös halutessaan seurata kodin kulkuliikennettä ja esimerkiksi sitä, että lapsi on päässyt turvallisesti kotiin.
Esimerkiksi Myllysten käytössä olevaan Yale Doorman älylukkojärjestelmään voi tarvittaessa asettaa vuorokauden kestävän koodin, jolloin sisäänpääsyn kotiin voi antaa tilapäisesti esimerkiksi naapurille kukkienkasteluun. Myllyset ovat todenneet koodilukituksen riittävän heidän perheensä tarpeisiin, vaikka ovi käy isän mukaan koko ajan.
– Meillä kaikki ovat sen verran luotettavia, että koodi riittää. Lapset kyllä tietävät, että kyseessä ei ole mikään huudeltava numerosarja. Ei ole tarvinnut pelätä, että kohta koko kylä tietää koodin, vaan jokainen lapsista ymmärtää pyytää kavereitaan odottamaan sivummalla ja peittää tarvittaessa koodin kädellään. Koodi on ollut todella kätevä, jos olemme tarvinneet koiranulkoiluttajaa, kukkienkastelijaa tai marsunruokkijaa. Lisäksi kodissamme on hälytysjärjestelmä, Timo toteaa.
Myös perheen mökille Viitasaareen on pian tulossa älylukot. Sinne Myllyset haluavat koodin lisäksi älypuhelimella toimivan etäavausmahdollisuuden huoltotoimenpiteitä vaativien tilanteiden varalle.
– Kyllä se oli ihan itsestäänselvyys, että älylukitus on mökillekin saatava. Älylukituksen parhaita puolia on sen helppous. Massiivisia asennustoimenpiteitä ei tarvitse, olipa talo uusi tai vanha. Asennuksen voi tehdä myös itse. Huoltotoimenpiteiksi riittää patterien vaihto parin vuoden välein, Timo toteaa.
Kaikki turvassa
5 000 asukkaan Askolan iltapäiväsateen kastelemilla kaduilla ei juuri muita kulkijoita näy. Tarvitseeko näin pienessä pitäjässä edes lukita ovia?
– Ovilla käy paljon kaikenlaisia kaupustelijoita. Työskentelen Helsingissä ja kun tulen töiden jälkeen takaisin tänne maalle, on ihana tietää, että kaikki on kotona varmasti turvassa. Koti on perheen yhteinen sydän, se on rauhan paikka, Pauliina sanoo.
-
Suomalaiset suhtautuvat hyvin myönteisesti aurinkoenergiaan< Edellinen
-
Omakotitalon putkiremontti ei maksa kymmeniä tuhansia eikä kestä viikkojaSeuraava >
Koti ja asuminen
-
Hausjärvellä olet keskellä kaikkea
Hausjärven kunta sijaitsee aivan Hyvinkään ja Riihimäen vieressä. Hausjärvi sijoittuukin hyvin keskeiselle paikalle Etelä-Suomen kaupunkeihin nähden.
-
Syitä asuntojen myyntiaikojen venymiseen
Asuntojen myyntiajat vaihtelevat parista viikosta useaan kuukauteen ja jopa vuosiin. Mikäli asunto ei tunnu millään menevän kaupaksi, syy voi löytyä esimerkiksi liian korkeasta hintapyynnöstä tai epäselvästä myynti-ilmoituksesta.
-
Tämän päivän trendi on älykoti, jonka laitteita voi ohjata puhelimella
Kodin älyjärjestelmät lisäävät suosiotaan, kun kodintekniikka kehittyy ja hinnat laskevat. Älykoti lisää asumisviihtyvyyttä, se on ympäristöystävällistä ja mikä parasta, tuo myös selvää säästöä. Säästö syntyy parantuvasta energiatehokkuudesta.
-
Näin opit älykkääksi sähkönkäyttäjäksi
Lähivuosina tapahtuva sähkömarkkinoiden uudistuminen muuttaa sähkön ja sen siirron hinnoittelua. Huoleton kuluttaja saattaa tulevaisuudessa maksaa sähköstään selvästi enemmän kuin tarkka optimoija. Näillä vinkeillä opit ennakoimaan ja siirtämään kulutusta halvemman sähkön ajankohtaan.