Näin kaatuu puu

Kotipihan puiden kaadossa tärkeintä on kaatumissuunta Kotipihan puu kasvaa usein väärässä paikassa. Varsinkin pieninä taimina liian lähelle rakennuksia istutetuista puista saattaa kasvaa talon rakenteiden kuntoa uhkaavia haittoja. Jos ongelmapuun kaatoon ryhtyy itse, pitää tietää muutama perusasia. Ensimmäiseksi laitetaan kuntoon suojavarusteet sekä talolle että sahurille.

 

"Taloa voi suojata pressuilla ja vaikka vanerilevyillä. Henkilösuojauksessa tärkeintä on kypärä, kuulosuojaus ja visiiri tai muu silmäsuojaus", arboristi, metsämestari Mika Savén kertoo.

Lisäksi kannattaa pukeutua tukevaan takkiin ja hanskoihin. Housujen tulisi olla viiltosuojatut, samoin kenkien.

"Viiltosuojatuissa vaatteissa sisällä oleva kuitu pysäyttää sahan, jos ketju uppoaa kuituun asti. Kenkien tulisi olla myös tukevapohjaiset ja teräskärkiset", Savén jatkaa.

Varusteita voi löytyä myös työkaluvuokraamoista. Varusteiden hankkimisen ohella kannattaa tarkistaa, kattaako kotivakuutus puunkaatotyöt vai tulisiko työtä varten hankkia erillinen vakuutus. Samalla kannattaa selvittää, vaaditaanko puun kaatoon lupa kunnalta tai kaupungilta.

"Ammattilaisilla on vakuutuksetkin valmiina. Varsinkin yhtään isommat, rakennusten tai sähkölinjojen lähellä olevat puut kannattaa ehkä jättää metsureille. Samoin kaikki sellaiset puut, joiden kaataminen edellyttää kiipeämistä."

Mihin puu oikeasti kaatuu?

Seuraavaksi pitää päättää suunta, johon puu kaadetaan. Tämän määrittelemiseksi ei riitä kaatokolon sahaaminen, vaan myös puun rakenne pitää selvittää.

"Onko puu esimerkiksi tasapainoinen. Jos puu on toispuolinen, se lähtee kaatumaan painon suuntaan. Tämä on sitä tärkeämpi asia mitä suurempi puu on".

Myös rungon kierous vaikeuttaa todellisen kaatumasuunnan arviointia. Jos runko ei ole suora, ison puun latva voi päätyä parikin metriä sivuun ajatellusta kaatumissuunnasta.

Kun suunta on selvillä, tehdään kaatokolo. Kolo tehdään mahdollisimman alas ja siitä tehdään oikean kokoinen. Usein kolo on liian suuri tai jää liian pieneksi.

"Oikea koko on noin kolmannes rungon paksuudesta. Liian pienellä ei ole mitään merkitystä. Kolon yläreuna sahataan ensin, ylä- ja alareuna sahataan molemmat vinoon niin että muodostuu 90 asteen kulma", Savén neuvoo.

Riittävän iso kulma on tärkeä, sillä kaatokolo on kuin puun sarana. Jos sarana menee kiinni ennen kuin runko on maassa, puu repeää ja voi vielä muuttaa kaatumissuuntaa suunnitellusta.

Kun kaatokolo on siististi sahattu, voi puun kaatumissuunnan todeta kolon pohjan suunnan perusteella. Kolon pohjaan voi laittaa vaikka kaatoraudan kärjen. Silloin raudan kahva osoittaa todennäköisen kaatumissuunnan.

Varsinainen sahaus tehdään kaatokoloon nähden puun vastakkaiselta puolelta, korkeussuunnassa vähän kaatokolon pohjan yläpuolelta. Sopiva sahauskorkeus on vähän kaatokolon pohjan yläpuolelta. Sahausta ei tehdä aivan loppuun asti, vaan sahaamatta jätetään niin sanottu pitopuu. Pitopuun eli sahaamattoman kohdan paksuus on noin kymmenesosa rungon paksuudesta.

"Sitten puu kaadetaan joko kaatoraudalla, taljalla tai tunkilla, mutta ei kuormaliinalla vetämällä", Savén tähdentää.

Kun puu on kaadettu, runko pitää vielä hävittää. Jos rungolle ei ole käyttöä, sen voi kuljettaa paikalliselle jätteenkäsittelylaitokselle.


  • Markiisi on edullinen tapa estää asunnon kuumenemista kesällä

    Liian korkeaksi nousseen sisälämpötilan viilennys voi olla varsinainen sähkösyöppö, jos apuna käytetään ilmastointilaitetta, ilmalämpöpumppua tai tuuletinta. 

  • Kahden kerroksen lasiterassi

    Kaksikerroksinen Siesta-lasiterassi toi Tuusulassa asuvan Romppasen perheen upeaan kotiin uusia ulottuvuuksia. Nyt kaksi lisähuonetta ovat ahkerassa käytössä satoi tai paistoi. Jessica ja Mikko Romppasen uudella Siesta-lasiterassilla soi kitara. Perheen kaksi pörröistä lemmikkikania mutustavat vihreää päivällistään juuri töistään palanneen Mikon musisoinnin tahdissa.

  • Näin kaatuu puu

    Kotipihan puiden kaadossa tärkeintä on kaatumissuunta. Kotipihan puu kasvaa usein väärässä paikassa. Varsinkin pieninä taimina liian lähelle rakennuksia istutetuista puista saattaa kasvaa talon rakenteiden kuntoa uhkaavia haittoja. Jos ongelmapuun kaatoon ryhtyy itse, pitää tietää muutama perusasia. Ensimmäiseksi laitetaan kuntoon suojavarusteet sekä talolle että sahurille.

  • Taloyhtiö vastaa leikkipaikan turvallisuudesta

    Monessa taloyhtiössä suunnitellaan keväällä pihaan liittyviä parannustöitä. 

Kodin Uutiset Kysely

Kodin uutiset kysely