Puutarhan kevät alkaa jo kauan ennen kuin lumet sulavat

 

"Liian aikaisin ei oikeastaan voi olla liikkeellä"

Kotipuutarhurin vuoden ensimmäinen askare on tulevan kauden suunnittelu. Usein kevään ensimmäinen käytännön työ on hedelmäpuiden sekä pensaiden hoitoleikkaukset. Leikkaamista ei oikeastaan voi tehdä liian varhain, mutta muutama asia kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

"Lämpötilan on suositeltavaa olla plussan puolella. Jos on paljon pakkasta, leikattavat oksat murtuvat helposti. Leikkaamista ei pidä tehdä enää sen jälkeen, kun mahla on alkanut virrata", piha- ja puutarhaosaston valikoimaneuvoja Kristina Jokio Rautakeskosta kertoo.

Jos leikkaaminen myöhästyy keväällä, homman voi siirtää seuraavaan vuoteen. Liian myöhään leikattu puu saattaa jopa valua kuiviin ja kuolla.

"Oksat leikataan ennen silmujen paisumista. Aikaisessa leikkaamisessa on sekin hyvä puoli, että puun tai pensaan sisään pääsee helposti, kun lehdet eivät haittaa näkyvyyttä. Leikkaaminen kannattaa tehdä vähän kerrallaan, useana vuonna peräkkäin. Leikkaamista ei myöskään tehdä vain koska kuuluu leikata, vaan leikkaamiselle pitää olla peruste."

Kevään ensimmäisiin töihin kuuluu myös kuusiaidan leikkaaminen.

IMG 1189

Kuva: Tästäkö pitäisi leikata? Jos oma osaaminen ei riitä kevään puutarhatöihin, kotipuutarhurin voi kannattaa pyytää ammattilainen apuun. Useat ammattipuutarhurit ja hortonomit tekevät pyydettäessä neuvontakäyntejä kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhojen hoitosopimuksia solmitaan yhä useammin.

Muista suojaus ja sulatus

Moni kotipuutarhan koristekasvi tarvitsee hieman ihmisen apua selvitäkseen keväästä. Ikivihreät havut hyötyvät, kun niiden juurelle kaadetaan lämmintä vettä kevään korvalla. Muuten kasvia voi uhata kuivuminen, kun kevät lähtee lämmittämään maanpäällisiä osia, mutta juuret ovat jäässä.

"Keväällä kasvit alkavat jo haihduttaa, mutta eivät pysty imemään vettä jos maa on jäässä. Kun puiden ja pensaiden juuristo on sulanut, on hyvä aika tehdä maan muokkaus ja poistaa maasta rikkakasvien juuret", Jokio tietää.

Havujen liiallista haihduttamista voi vähentää suojaamalla kasvin maanpäälliset ovat varjostusverkoilla tai vastaavilla.

Maanpinnan sulamista voi edesauttaa myös ripottelemalla tuhkaa lumen päälle, jolloin lumi sulaa ja maa paljastuu huomattavasti nopeammin. Samalla maa saa kalkkia ja sen happamuus laskee. Tuhkaa ei kuitenkaan pidä levittää havujen juureen, sillä ne eivät pidä kalkista.

"Havuja, rodoja ja muita happaman maan kasveja lukuun ottamatta kaikki kasvit hyötyvät kalkitsemisesta. Kalkita voi koska vaan ja etenkin keväällä kannattaa tehdä ylläpitokalkitus runsaalla kädellä", Jokio neuvoo.

Siemenet ajoissa itämään

Monen siemenpussin takana annetaan kotipuutarhurille kaksi vaihtoehtoa. Siemenet voi joko idättää sisällä tai kylvää suoraan ulos. Eri tavat vaikuttavat satokauden tai kukkien kukinnan ajoittumiseen. Jos valitsee esikasvatuksen, pitää myös olla ajoissa liikkeellä. Kylmä kevät voi siltikin muodostua ongelmaksi esikasvatuksen valinneille.

"Jos kevät on kylmä, taimet voivat venähtää sisätilojen vähäisessä valossa pitkiksi ennen kuin ne saa istutettua ulos. Kasvivalot ovat silloin suureksi avuksi. Jotkin kasvit kuten salaatit taas itävät paremmin, jos ne kylvetään suoraan ulos viileään", Jokio neuvoo.

Istutuksen tai esikasvatuksen myöhästyminen johtaa sadon tai kukinnon epäonnistumiseen, jos kesä ehtii loppua ennen kuin kasvi kypsyy kukinta- tai satovaiheeseen.

Mistä asiantuntevia neuvoja?

Kuten kaikkiin muihinkin asioihin, myös puutarhanhoitoon löytyy kattavia ohjeita internetistä. Keskustelupalstojen asiantuntijoihin kannattanee suhtautua terveen epäilevästi, mutta esimerkiksi monen taimiston sivuilta löytyy hyvää, oikeaa tietoa. Puutarhan hoito on asia, johon voi etsiä tietoa myös vanhasta kunnon kirjastosta.

"Itselläni on aika pitkä rivi asiaa käsitteleviä kirjoja. Ne ovat kuvineen inspiroivia ja sisältävät myös vanhan kansan hyvää tietoa. Kasveihin liittyvä tieto ei juuri muutu, joten vanhaankin tietoon voi oikein hyvin turvautua", Jokio kertoo.

Yhä useampi kotipuutarhuri turvaa myös ammattilaisten tietotaitoon, vaikka tekisikin suurimman osan puutarhan töistä itse.

"Moni puutarhuri tai hortonomi tekee neuvontakeikkoja. Joskus kasvin kuvaaminen ja kuvan lähettäminen puutarhurille sähköpostilla voi riittää. Kun puutarhuri on sitten tunnistanut kasvin, hoito-ohjeet voi vaikka googlata", Jokio vinkkaa.

Jos puutarhurin vaivaa tontille asti, saa tavallisesti enemmän kuin alun perin pyysi. Paikan päälle tullut puutarhuri luultavasti neuvoo, jos vaikka näkee kituvia kasveja tai väärään paikkaan tökätyn kasvin.