Hoikka koira voi hyvin

Kuva: Asiantuntijamyyjät Hankkijan myymälöissä auttavat mielellään oikean koiranruoan valinnassa. Kauppakeskus Kaaren myymälässä Mari Mutikainen (vas.) maistattaa Jahti&Vahti-kuivamuonia.
Ylipaino on yleisin ravitsemuksellinen virhe lemmikeillä länsimaissa. Arvioiden mukaan noin neljäsosa koirista on ylipainoisia. Helpointa on huolehtia siitä, että koira pysyy koko ajan ihannepainossaan, mutta laihduttaminenkaan ei ole mahdotonta.
Ihannepainossa pysymisessä auttaa oikeanlaisen koiranruoan valinta. Kuivamuonaa syötettäessä on yleensä valittavissa saman merkin täysravinnoista erilaisia vaihtoehtoja koiran eri elämänvaiheisiin.
Koira on sopivassa kuntoluokassa silloin, kun vyötärö on nähtävillä, sen vatsalinja on nouseva ja kylkiluut tuntuvat helposti. Koiran säännöllinen punnitseminen kannattaa, sillä silmä tottuu helposti vähitellen lisääntyvään painoon, eikä sitä välttämättä huomaa ennen kuin on syytä tehdä suurempia korjausliikkeitä. Vaaka puolestaan kertoo rehellisesti, missä mennään.
Koira nauttii ruuan saalistamisesta
Ylipainosta puhutaan, kun koira on noin 10 prosenttia ihannepainoaan painavampi. Jos koiran ihannepaino on 25 kiloa, se rupeaa olemaan ylipainoinen painaessaan 27,5 kiloa. Vastaavasti ihannepainoltaan 10-kiloisella koiralla jo kilon lisäys painossa tekee siitä ylipainoisen.
Koska koirat eivät syötä itse itseään, niiden ylipainon kohdalla omistajan on katsottava peiliin. Hän hemmottelee koiraa liialla ruoalla ja makupaloilla. Laihdutusprojekti helpottuu sillä, kun koko perhe sisäistää tosiseikan, että koostaan riippumatta koira nauttii aktiivisesta elämäntavasta. Se mieluummin etsii, jäljestää, taistelee ruuan itselleen kuin ahmaisee herkun tekemättä mitään makupalansa eteen. Ruuanhankintaan ja sen syömiseen käytetty aika lisää pidentyessään kylläisyyden tunnetta.
Makupaloiksi osa ruokaa
Koiran laihdutus on syytä tehdä maltillisesti. Energian saantiin voi vaikuttaa kolmella tavalla: pienentämällä päivittäistä ruokamäärää, vaihtamalla ruoka vähemmän energiaa ja rasvaa sisältävään vaihtoehtoon ja lisäämällä raakakuidun määrää antamalla koiralle esimerkiksi kevyesti kypsennettyjä vihanneksia.
Ensimmäinen askel koiran laihduttamisessa on jättää ylimääräiset herkut ja ruoantähteet pois. Jos koiralle halutaan antaa makupaloja tai palkkioita, käytetään päivittäisestä ruoka-annoksesta sivuun otettua ruokaa tai vähäkalorisia herkkuja, jotka nekin huomioidaan kokonaisenergiamäärässä.
Ruoka-annoksen pienentämistä 10-15 prosentilla koira ei yleensä huomaa. Määräänsä enempää annoskokoa ei kannata pienentää, sillä nälän tunne voi lisätä koiran kerjäämistä, epätyypillisten ravintoaineiden ja materiaalien syömistä ja jopa aggressiivisuutta. Parempi keino onkin vaihtaa ruoka vähemmän energiaa sisältävään vaihtoehtoon, jolloin määrä voidaan pitää riittävän suurena. Esimerkiksi Jahti&Vahti-sarjasta löytyy Kevyt-ruoka tähän tarpeeseen tai jos koira syö raakaruokaa, kannattaa liha vaihtaa vähärasvaiseen kuten kanaan tai kalaan.
Energian kulutusta voi lisätä liikuntaa lisäämällä. Jo pieni aktiivisuustason nosto auttaa kuluttamaan energiaa. Liikunta on suunniteltava koiran kuntoon sopivaksi, ja alkuun lähdetään liikkeelle varovasti. Vähitellen liikuntaa voi lisätä kunnon parantuessa.
Tutkimusten mukaan normaalipainoiset koirat elävät pidempään kuin ylipainoiset. Arjessa koiran laihtumisen huomaa sen piristymisellä: koirista tulee leikkisiä ja iäkkäämmät koirat vaikuttavat taas nuorilta.
Lisätietoa:
Jahti&Vahti
Hankkija Oy
Puh. 010 76 83000
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.jahtivahti.fi
-
Kannattaako koiralle leikata kesäturkki?Seuraava >
Vapaa-aika
-
Lasten likinäköisyys lisääntyy
Katukuva kertoo, että lapsilla on nykyään aiempaa enemmän silmälaseja.
-
Hoikka koira voi hyvin
Ylipaino on yleisin ravitsemuksellinen virhe lemmikeillä länsimaissa. Arvioiden mukaan noin neljäsosa koirista on ylipainoisia. Helpointa on huolehtia siitä, että koira pysyy koko ajan ihannepainossaan, mutta laihduttaminenkaan ei ole mahdotonta.
-
Ruoan bakteerit lisääntyvät tehokkaimmin huoneenlämmössä
Pienet annokset ja nopea jäähdytys parantavat kotiruokien säilyvyyttä
-
Älä säilö sitkeäksi - valmista sienet oikein
Moni kuulee syksyllä metsän kutsun – on pakko päästä sieneen! Innokkaat sienestäjät tallettavat sienisadon ja syksyn maut pakastamalla, kuivaamalla ja suolaamalla.
-
Kauppa käy Lanttilassa
Viime elokuussa pääkaupunkiseudun suurimman kirppiksen Perhekirppis Lanttilan toiminta siirtyi Vantaan Petikkoon, mistä oli löytynyt uudet toimitilat.